maanantai 13. helmikuuta 2017

Etsivä nuorisotyö Ohjaamoissa = Kehityskitkaa ja vahvoja ammattilaisia

9.2.2017 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Mikkelin kampuksella järjestetty Etsivä nuorisotyö Ohjaamoissa -seminaari herätti sopuisaa ja eteenpäin pyrkivää keskustelua erilaisten toimijoiden ja toimintatapojen välillä, puhuttiin kehityskitkasta ja siitä, kuinka Ohjaamo on vielä kehittyvä konsepti, joka hakee paikkaansa sekä palvelukentässä ylipäätään että suhteessa etsivään nuorisotyöhön. Puhuttiin siitä, että sekä etsivä nuorisotyö että Ohjaamot ovat vähän erinäköisiä ja -muotoisia eri puolilla Suomea ja suurissa ja pienissä kunnissa haasteet ovat erilaisia. Pienissä kunnissa yhteistyö on usein ollut elinehto ja se on siksi tiivistä, mutta toisaalta niissä haastaa se, että nuorten tarvitsemia palveluita ei ole niin laajasti saatavilla. Suurissa kaupungeissa taas nuorten määrät ovat valtavia, toimijoita on paljon ja yhteistyötä voi olla vaikeampi viritellä. Palveluita sen sijaan on pieniä kaupunkeja paremmin saatavilla - tosin pitkät jonot ja ruuhkaiset palvelut hankaloittavat tarvittavan tuen saamista myös kasvukeskuksissa.


Seminaari järjestettiin Opetus- ja kulttuuriministeriönKaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenian, Ohjaamojen tuki -projektinKohtaamo -hankkeen ja Etsivän nuorisotyön kehittämisen tuki -projektin yhteistyönä.

Kuvitellen toteutti tilaisuudessa hienon livekuvituksen

Seminaarista lähetettiin livestreamia, joka löytyy (editoimattomana) täältä.

Päällimmäisenä tilaisuudesta jäi sellainen tunne, että etsivän nuorisotyön ja Ohjaamojen välisen yhteistyön rajapintojen ja toimintatapojen löytäminen ei missään nimessä ole ollut kitkatonta, mutta juuri se kitka ja vahvojen ammattilaisten hallitut "yhteentörmäykset" vievät asioita eteenpäin. Vaikka nyt on jo löydetty paljon paikallisia (ja osin valtakunnallisiakin) ratkaisuja, ei konsepti ole vielä valmis. Ohjaamot kehittyvät, etsivä nuorisotyö kehittyy ja myös niiden välinen yhteistyö kehittyy.

Minusta ajatus siitä, että Ohjaamo toimii matalalla kynnyksellä ja etsivä nuorisotyö kynnyksen ulkopuolella oli kiinnostava. Ohjaamoon on nuoren helppo mennä omatoimisesti tai läheisen kannustamana, mutta myös etsivä nuorisotyö voi antaa tukea matalan kynnyksen yli astumisessa. Etsivä nuorisotyö on ehkä vielä enemmän siellä missä nuoret ovat, löytämässä heitä, jotka tukea tarvitsevat. 

Ohjaamo on olemassa nuoria varten, se on alusta eri tahojen verkostomaiselle yhteistyölle, ja etsivä nuorisotyö on tärkeä osa tätä verkostoa. Ohjaamo ei siis korvaa mitään palveluita, vaan tuo niitä yhteen paikkaan helposti nuorten saataville.

Ohjaamopuu
Toinen kiinnostava näkökulma Ohjaamojen ja etsivän nuorisotyön rajapintaan oli se, että Ohjaamot voisivat hoitaa "nopeita ohjauksia", jolloin etsivä nuorisotyö voisi keskittyä pidempiin ohjauksellisiin suhteisiin ja rinnalla kulkemiseen. Ohjaamo voisi siis esimerkiksi auttaa kesätyön, koulupaikan tai työpaikan hakemisessa tai muun selkeän ja suoraviivaisen tavoitteen saavuttamisessa, kun taas etsivä nuorisotyö voisi keskittyä tarjoamaan pidempiaikaista tukea läpi haasteellisen elämäntilanteen.

Etsivän nuorisotyön ammatillisuus ja siihen liittyvä erityisosaaminen tunnistettiin ja tunnustettiin seminaarissa. Vahvuudet ovat nuorten kohtaamisessa, tukemisessa ja rinnalla kulkemisessa sekä nuoren saattamisessa tarvitsemiensa palveluiden piiriin. Ohjaamo voi olla yksi niistä palvelukokonaisuuksista, johon etsivä nuorisotyö nuoria ohjaa, se voi myös olla etsivän nuorisotyön oma asemapaikka tai ainakin läheinen yhteistyökumppani.

Yhteistyö ja yhteiset tavoitteet tähtäävät kaikki siihen, että palvelut olisivat kaikkien niitä tarvitsevien nuorten saatavilla. Saavutettavuus nimettiin seminaarin useammissa puheenvuoroissa keskeisimmäksi peruspilariksi. Siihen liittyy vahvasti esimerkiksi jalkautuminen, joka niin ikään on etsivän nuorisotyön keskeistä osaamista. 


Seminaaribingo!
Iltapäivällä ohjelmassa oli paneelikeskustelu, jossa kuultiin käytännöntoimijoiden huomioita etsivästä nuorisotyöstä Ohjaamoissa, etsivän nuorisotyön ja Ohjaamojen välisestä yhteistyöstä ja toisaalta etsivän nuorisotyön ajatuksia Ohjaamoideasta kunnassa, jossa ei (ainakaan vielä) ole Ohjaamoa. Panelistien keskeinen viestinsä oli, että eri toimijoiden täytyy tutustua toisiinsa, välttää päällekkäistä työtä (keskittyä sen sijaan yhteiseen työhön) ja kokeilla rohkeasti uusia, yhteisiä toimintatapoja, jotta erilaisista palveluista saisivat suurimman hyödyn nuoret, jotka kuitenkin ovat kaikkien työn keskiössä.

Seminaarin herättämiä ajatuksia jaettiin myös Twitterissä merkinnällä #entohjaamo

Ohjaamojen tuki -projektin projektipäällikkö Sonja Miettinen ehti myös jo blogata seminaarista, hänen kirjoituksensa löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti